kuva  
kuva Etusivu   Satu Kirsikka   Politiikka   Puheet ja kirjoitukset   Kalenteri   Yhteystiedot   Valokuvia   Blogi   
kuva kuva
Työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen


Työkokemus:

Aiemmin olen toiminut lähihoitajana harjoitteluja ja lyhyempiä sijaisuuksia mm. Vanhusten päivätoimintakeskuksessa, vammaistyössä, kotipalvelussa ja lasten päiväkodissa. Lisäksi kesätöissä opiskeluaikoinani kertyi työkokemusta mm. kassa-tarjoilijana, leikkikenttäapulaisena, leikkikenttävastaavana sekä vesipuistovalvojana.

Sosiaali- ja terveysalan eri tehtävissä on tullut ihmisten arki tutuksi, elämänvaikeudet, mutta myös jokaisessa ihmisessä ja elämäntilanteessa olevat vahvuudet ja mahdollisuudet. Sosiaalityö on tarjonnut oivan näköalapaikan yhteiskuntaan ja elämään. Yhteiskunnan tehtävä on tukea henkilöä silloin, kun hän apua tarvitsee, jotta myöhemmin voi huolehtia itsestään ja elämästään taas mahdollisimman itsenäisesti. Sosiaalityössä on tärkeää tukea jokaisessa ihmisessä olevia vahvuuksia.

Erityisesti olen työskennellyt vähävaraisimpien ihmisten, lasten, (päivähoidossa ja lastensuojelutyössä), ikäihmisten ja vammaisten parissa. Ikäihmisten asioiden parissa olen työskennellyt päivätoimintakeskuksessa ja kotipalvelussa. Lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolla sain olla korkeakouluharjoittelijana valmistelemassa mm. kanteluratkaisuja ja olla mukana tarkastuskäynneillä.

Monikulttuurityötäkin olen tehnyt. Pidän työskentelystä ihmisten parissa ihmisiä auttaen. Minulla on ollut kunnia oppia elämän erilaisuutta ja moninaisuutta sekä tutustua tuhansiin ihaniin ihmisiin työelämäni kautta. Olen aloittanut työskentelyni päiväkotiharjoittelijana ja päätynyt sosiaalijohtajan viran kautta kansanedustajaksi. Samojen asioiden parissa työskentelen eduskunnassakin, vaikkakin nyt lainsäätäjänä.

Ansioluettelooni pääset tästä.



Sosiaalisesti ja muodollisesti pätevä
Koulutus:

-
Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö, hallintotiede, kasvatustiede, psykologia, kehitysmaantiede ja ympäristöpolitiikka), Tampereen yliopisto. Opintoja myös Kuopion, Turun ja Örebron yliopistoista.


-
Lähihoitaja-opintoja, Hämeenlinnan sosiaalialan oppilaitos


-
Kansainvälinen ympäristölinja, Hoikan opisto, Karkku


-
Lyhyt kursseja mm. European Summer School in Sport Management, Sitran talouspolitiikan kurssi sekä kielikursseja.


Koulutukseni on tarjonnut hyvän pohjan työelämälle ja myös eduskuntatyölle. Ylioppilaaksi pääsin keväällä 1995, minkä jälkeen opiskelin kansainvälisellä ympäristölinjalla ja sitten sosiaalioppilaitoksessa Hämeenlinnassa. Yliopisto-opintojani olen suorittanut useammassa yliopistossa, pääosan opinnoistani kuitenkin Tampereella. Opinnäytetyöni olen tehnyt aikoinani pro seminaari-vaiheessa rasismista ja pro gradu-tutkimukseni vanhusten oikeuksien toteutumisesta vanhustenhuollossa. Örebron vaihto-opiskelija-aikakin on jäänyt mukavana muistona mieleeni.

Olen kuitenkin elinikäinen opiskelija, haluan oppia uutta joka päivä ja aina. Jonakin päivänä haaveilen vielä toisen pääaineeni opintojen loppuun saattamisesta sekä jatko-opinnoista. Elämä on yhtä oppimista. Eduskuntatyössäkin yksi rikkaus on juuri se, että joka päivä pääsee perehtymään uusin asioihin ja laajasti yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kokonaisuuksien hallinta on ollut aina vahvuuteni ja siihen pyrin myös kansanedustajan työssäni. Maailmaa ei voi eikä kannatakaan tarkastella yhdestä putkesta tai yhdestä näkökulmasta, maailma ei ole mustavalkoinen.




Julkaisuja ja tutkimuksia:

Mukana teoksessa: Valvonnan avaimet, selvitys vanhainkotien ja asumispalveluyksiköiden mitoitusperusteista, Etelä-Suomen lääninhallitus
Pro gradu – tutkimus: Vanhusten oikeudet ja niiden toteutuminen vanhustenhuollossa. Käsiteanalyysi vanhusten perus- ja ihmisoikeuksista sekä diskurssianalyysi vanhustenhuollon kanteluista, 2001.

 
kuva
Vesistöt vaativat suojelua -kirjoitus Viikko-Hämeeseen 19.8.2010

Sadun puhe Vesijako-järven suojeluyhdistyksen kesätansseilla 31.7.2010

Ydinvoimapäätös vie kehitystä taaksepäin -kirjoitus Hämeen Sanomissa 2.7.2010

Satu on jättänyt lakialoitteen eläinsuojelulain muuttamisesta 1.7.2010

Sadun kirjoitus terveydenhuoltolaista, Viikko Häme 24.6.2010

Toimenpidealoite työttömyysturvan bonusrahan käyttöönotosta, jonka Satu jätti 17.6.2010

Sadun pääkirjoitus AVH-lehdessä: Oikeus kommunikaatioon

Raideliikenne kuntoon -kirjoitus Viikko Hämeessä 27.5.2010

Päihdeongelmaisten oikeus kuntoutukseen -kirjoitus Uutispäivä Demarissa 26.5.2010

Satu vaatii hallitukselta eläinsuojeluvalvonnan parantamista, kirjallinen kysymys 19.5.2010

Kirjallinen kysymys hallitukselle päihdeongelmaisten oikeuksien toteutumisesta ja hoitoon pääsystä, 12.5.2010

Mielen hyvinvointia -kirjoitus, 29.4.2010

Satu piti puheen Lasten Liikennepäivillä Kaurialassa 25.4.2010

Satu puhui Helsingin Me Itse ry:n 10-vuotisjuhlassa 24.4.2010

Sadun kirjoitus Heinolan Reumasairaalan ja Hämeen hätäkeskuksen surullisesta kohtalosta, 24.4.2010

Kuka kuuntelee köyhää? -sivustolle Sadun kirjoitus, 19.4.2010

Satu valittiin Tradekan edustajistoon hienolla 748 äänimäärällä! Lämmin kiitos kaikille äänestäjille ja tukijoille!

Eduskunnan käytäviltä 5 käsittelee eduskunnan arjen kansainvälistä puolta, 8.4.2010

Sadun juhlapuhe Kulttuurigaalassa 26.3.2010

Eduskunnan käytäviltä 4 kertoo valiokuntatyöstä, 1.4.2010

Kirjoitus Reumasairaalan surullisesta kohtalosta 1.4.2010

25.3.2010 Sadun kirjoitus eduskunnan arjesta: eduskunnan käytäviltä 3: Vaatteet vai aatteet!

Terveiset eduskunnan keväästä! Sadun kirjoitus 23.3.2010

Taiveaho tyrmistynyt Hämeen hätäkeskuksen siirrosta Turkuun 12.3.2010

Uusi juttusarja EDUSKUNNAN KÄYTÄVILTÄ! Satu kirjoittaa Eduskunnan arjesta pakina-tyyppisesti ja hieman pilkesilmäkulmassakin...

Sadun kirjoitus köyhyydestä 4.3.2010

Äänestä Satua numerolla 51 Tradekan vaaleissa!

Sadun juhlapuhe Varhaiskasvatuksen Karuselli -tilaisuudessa to 18.2.2010

Tiedote 18.2.2010: Satu ei asetu ehdolle ensi vaaleihin!

Lämpimästi tervetuloa Sadun iloisiin ystävänpäivän iltamiin pe 12.2 klo 18!

Eläkepolitiikkaan porkkanaa kepin sijaan, penää Taiveaho 24.1.2010

Satu kummastelee hallituksen ympäristölinjaa Viikko Hämeen kolumnissa 6.1.2010

Taiveaho kirjoittaa globaalin ilmastosopimuksen ja kotimaan ympäristötoimien tarpeesta Uutispäivä Demarissa 28.12.2009






Sadun Eduskunnan käytäviltä -juttusarja!

Sadun Vilma-mummun 99-vuotispäivähaastattelu

Sadun sarjakuvat

Kuukauden kirsikkaresepti
kuva
kuva

Mediapaketti

kuva
kuva kuva kuva
copyright dekomania 2006