Tällä hetkellä toimin eduskuntaryhmän lisäksi valtuustoryhmässä ja puolueen erilaissa työryhmissä. Olen ympäristötyöryhmän varapuheenjohtaja, energia- ja ilmastotyöryhmän varapuheenjohtaja, jäsenenä kaavoitukseen ja maankäyttöön keskittyvässä työryhmässä sekä päihdeasioiden työryhmässä.
Lisäksi olen sosialidemokraattisen ympäristöliitto Villiruusu ry:n varapuheenjohtaja. Villiruusu on ympäristöstä erityisesti kiinnostuneiden sosialidemokraattisesti ajattelevien järjestö, joka toimii aktiivisesti ympäristöön liittyvien asioiden parissa.
Aiemmin olen toiminut monella eri tasolla puoluetoiminnassa mm. Hämeenlinnan työväenyhdistyksen johtokunnassa, Hämeenlinnan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajistossa, kunnallistoimikunnassa, piirikokousedustajana ja naispiirikokousedustajana. Myös demarinuorten sekä sosialidemokraattisen opiskelijoiden toiminnassa olen ollut jonkun verran mukana mm. perustamassa Kuopion yliopistoon sosialidemokraattista opiskelijatoimintaa.








