 |
26. 03. 2010 - Kulttuurigaalan juhlapuhe
Satu Taiveaho 26.3.2010
kansanedustaja
Kulttuurigaalan juhlapuhe, Raatihuone
Hyvät kulttuurin ystävät, hyvät ystävät,
Minulla on suuri ilo tuoda eduskunnan ja eduskunnan vammaisasioiden yhteistyöryhmän VAMYT-ryhmän tervehdys tähän kulttuurigaalaanne!
Teillä on ollut monipuoliset ja upeat Luovax- kulttuurin valoa kevätauringon alla viikot. Mukaan on mahtunut hyvinvointi-, esittävää taidetta- ja työpaja-viikot. Te osallistujat, olette saaneet monenlaisia hienoja, mukavia ja varmasti mieleenpainuvia kokemuksia ja elämyksiä. Ja nyt viikot huipentuvat tähän hienoon kulttuurigaalaan.
Kulttuuri tuo monipuolista sisältöä ja iloa elämään. Kulttuuri kuuluu kaikille ja kaikilla tulee olla oikeus nauttia kulttuurista. Onkin hyvä, että esimerkiksi esteettömyyttä on alettu huomioida entistä vahvemmin myös kulttuuripalveluiden saannissa, vaikka vielä on paljon tehtävääkin sen eteen. Esteettömyys tulee nähdä laajasti, ei vaan fyysisten esteiden poistona, vaan myös informaation esteiden, kommunikaation ja ymmärryksen esteiden vähentämisenä ja poistona. Saavutettavuuskin tulee nähdä laajasti. Esimerkiksi selkokielisen, pistekirjoitetun materiaalin sekä äänitteiden ja esimerkiksi kuvailutulkkauksen puute asettaa vammaiset kulttuuritarjonnan suhteen usein eriarvoiseen asemaan. Myös varsin helpoissakin ratkaisuissa kuten vaikkapa heikkokuuloisia helpottavien induktiosilmukoiden osalta ja myös perinteisen fyysisen esteettömyydenkin osalta on edelleen puutteita monissa kulttuuritiloissa.
Opetusministeriössä on toiminut vammaiset ja kulttuuri - toimikunta, jonka pohjalta on tehty taiteen ja kulttuurin saavutettavuusohjelma. Ohjelmassa luvataan mm. kulttuuri kaikille - neuvontapalvelulle, vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja selkokielisen kirjallisuuden edistämiseen lisää tukea. Myös keinoja vammaisten ihmisten työllistymiseksi taiteen aloilla on ministeriössä pohdittu. On hyvä, että vuodesta 2003 alkaen on valtion taidemuseon yhteydessä toiminut kulttuuria kaikille palvelu, joka on auttanut kulttuurintekijöitä huomioimaan mm. saavutettavuutta kartoitusten avulla.
On selvää, että kulttuuri edistää terveyttä ja hyvinvointia. Eräs mielirunoni tai mietelause on: ”Ihmisen pitäisi joka päivä kuulla ainakin yksi pieni sävelmä, lukea hyvä runo, nähdä hieno taulu ja jos vain mahdollista sanoa muutama järkevä sana” (Johan Wolfgang von Goethe) Se on mielestäni hyvä viisaus ja totuus elämään, jota kannattaa koettaa noudattaa.
Jokainen meistä haluaa toteuttaa itseään ja on onni, jos löydämme tavan, josta nautimme. Toisaalta on hienoa, että pääsemme kokeilemaan erilaisia kulttuurin muotoja, koska voimme löytää itsestämme aivan uudenlaisia taipumuksia ja vahvuuksia. Eikä tärkeintä ole se, kuinka hyviä olemme, vaan tärkeintä on että itse nautimme kulttuurin tekemisestä. Yhdessä olo kulttuuria tehdessä on myös tärkeää.
Luovax-hankkeen tavoitteet tukea Luotsi-säätiön asiakkaiden elämänhallintaa, toimintakykyä ja työhyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin sekä parantaa tasavertaisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia ovat erittäin tärkeitä. Hyvä on myös tavoite kehittää toimintamallia, jossa luova työ, taide ja kulttuuri ovat keskeisellä sijalla kehitysvammaisille ja muille erityisryhmille suunnatuissa hyvinvointipalveluissa. On hienoa, että opetusministeriön rahoitus on mahdollistanut tämän hankkeen.
Viime aikoina on myös valtakunnantasolla koetettu vahvistaa taiteen ja kulttuurin yhteyttä hyvinvointiin ja työhyvinvointiin. Opetusministeriössä valmistui tänä vuonna ehdotus toimenpideohjelmaksi, joka painotti juuri taiteen ja kulttuurin hyvinvointinäkökulmaa. (Myös esimerkiksi valtakunnallisen vammaisneuvoston toimintasuunnitelmassa nähdään kulttuurityö osana arjen hyvinvointia.) Toimenpideohjelmassa upealla ja kiehtovalla tavalla on listattu erilaisia kulttuurin hyvinvointi ja terveysvaikutuksia, joista tässä muutamia: koettu hyvinvointi ja elämänlaatu lisääntyvät kulttuuritoiminnan myötä; kulttuuri lisää yhdessäoloa, sosiaalista pääomaa ja aktivoi kanssakäymiseen; kulttuuriharrastuksen myötä ihminen kokee kuuluvansa yhteisöön; itsetunto vahvistuu; aktiivinen kulttuuriharrastus pidentää elinaikaa, myös fysiologisia positiivisia muutoksia, kuten muutoksia stressitasossa ja verenpaineen laskua on havaittu; muisti- ja aivotoiminta vilkastuu myönteisesti jne. Kulttuurin hyviä vaikutuksia on siis paljon.
Toimenpideohjelmassa ja taustaselvityksissä painottuivat mm. taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jossa taidetta ja kulttuuria voidaankin menestyksekkäästi hyödyntää. Tavoitteena on että kulttuuri- ja taideharrastukset sekä kulttuuritarpeiden yksilöllinen tyydyttäminen olisivat osa asiakkaille tehtävää hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Esimerkiksi hoitolaitosten arkeen esitettiin erilaista sosiokulttuurista toimintaa, joka toisi asiakkaille mielekästä sisältöä elämään. Myös kulttuuripalveluiden käyttö ennakoivasti osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja syrjäytymisen ehkäisemistä oli esillä, puhumattakaan mm. taideterapian monista mahdollisuuksista. Samoin työhyvinvoinnin osalta taide lisää viihtyvyyttä ja kulttuurinen toiminta yksilön ja työyhteisön hyvinvointia. Taide voi tukea innovatiivisella tavalla työssä edistymistä ja uusien ideoiden syntyä sekä voi parantaa yrityksen imagoa.
Taidekentässä yleisesti on ollut näkyvillä kiinnostus siirtyä perinteisen taidekentän ulkopuolelle. Tästä esimerkkeinä toimivat muun muassa ITE-taide sekä kehitysvammaisten taide. ITE-taide tarkoittaa sitä, että vailla muodollista taidekoulutusta olevat tekevät taidetta ja se on nouseva ilmiö maailmalla. On ollut ilo huomata, kuinka muun muassa Kaarisilta Nastolassa ja Kirsikodin taiteilijayhteisö Lieksassa sekä tietysti meidän KETTUKI ry ovat osaltaan nostaneet kehitysvammaisten taiteen marginaalista tietoisuuteen. Tämä meidän oma tuttu kehitysvammaisten taiteen tuki Kettuki ry edustaa uudenlaista kulttuurijärjestöä, joka edistää kehitysvammaisten taiteilijoiden ja kulttuuriharrastusten toimintaedellytyksiä, mitä pidän erinomaisena. Monet potilas- ja vammaisjärjestöt ovat toteuttaneet erilaisia taideprojekteja, joiden avulla on löytynyt yhteinen kieli ja kommunikaatioväylä sanojen puuttuessa.
Kulttuuri ja taide kertovat tekijän sisäisestä maailmasta, maailman tulkinnoista. Taiteilijat ilmentävät teoksissaan minuuttaan ja se ei tietenkään ole aina sidoksissa esimerkiksi ulkoisesti näkyvään vammaan. Toisaalta monesti ei huomata myöskään sitä, että vammaisilla voi olla omanlainen esteettinen taju – erilainen tapa nähdä, kuulla ja aistia. Tästä syntyy myös erilaista taidetta – ihan oma genrensä. Tämä on ihan oma taiteenlajinsa, jota tarkastellaan taiteen ehdoin eikä siksi, että se on vammaisten tekemää. Tuotoksilla ja kulttuurisilla teoksilla on tärkeä kulttuurinen arvo.
On toki myös erityistä vammaistaidetta, jolla puhutellaan vammaispoliittisesti kulttuurin nauttijoita. Kulttuuriteoksethan ilmentävät tekijänsä elämää ja esimerkiksi vammaisuuden kokemusta. Teoksilla voi olla tärkeä viesti kanssaihmisille. Teokset voivat laajentaa taiteen ääreen tulleen henkilön elämänkatsomusta ja auttaa ymmärtämään vammaisten ihmisten todellisuutta. Tämänkaltaista taidetta voidaan kutsua vammaistietoiseksi taiteeksi tai vammaispoliittiseksi taiteeksi/kulttuuriksi. Halutaan siis tuoda vahva yhteiskunnallinen viesti teoksen kautta ja lisätä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Kulttuuri voi siis tärkeällä tavalla toimia yhteiskunnallisena vaikuttamisena, kannanottamisena ja vammaisten kokemusten esiintuojana. Kulttuuri tarjoaa myös tunteiden kokemisen ja jakamisen mahdollisuuden, yhteisöllisen tavan käsitellä ajan ilmiöitä. Aina katsoja ei miellä kulttuuriteoksia vammaistaiteeksi silloinkaan kun ne ovat tietoisesti sellaiseksi tarkoitettu. Teokset eivät kerro myöskään kaikkea niille, joilla ei ole vastaavaa kokemusmaailmaa esimerkiksi kokemusta vammaisten tilanteista.
On hyvä, että myös erilaisilla tukipalveluilla mahdollistetaan harrastaminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen niillekin, jotka tarvitsevat paljon apua ja tukea osallistuakseen. Tätä tukee mm. laki henkilökohtaisesta avusta, joka toi oikeuden 10 viikkotuntiin avustajapalveluja juuri yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja harrastamiseen liittyen pakollisimman arjen, työ- ja opiskelussa tarvittavan avun lisäksi. Vuodesta 2011 eteenpäin tuntimäärä nousee siihen oikeutetuille 30 tuntiin. On tärkeää, että vaikeavammaisillakin on mahdollisuus harrastaa, pitää yllä sosiaalisia suhteita ja nauttia kulttuurista. Korostimme lakia käsiteltäessä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sitä, että myös laitoksissa asuvilla tulee olla mahdollisuus sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.
Muina eduskunta-asioina voisin todeta, että mm. valtakunnallinen vammaispoliittinen ohjelma on parhaillaan loppusuoran valmistelussa. Tulkkipalveluiden siirto Kelaan on myös ajankohtainen ja luo tasa-arvoisuutta tulkkipalveluiden saannin suhteen eri puolilla maatamme, mutta samalla on tärkeää huolehtia, että tulkkauksen yksilölliset tarpeet tulee myös jatkossa huomioitua ja että tulkkitunteja saa todella tarvitsemansa määrän. Lisäksi YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen ratifiointia odotetaan. Se edellyttää kahta lainsäädännön uudistusta, kotikuntalain (eli vapaan muutto-oikeuden) ja pakkotoimenpiteitä koskevien lakien uudistamista ensin, jotka on luvattu valmistella tämän hallituskauden aikana. Laitosten purku on käynnissä ja on tärkeää varmistaa riittävä tuki- ja palveluasuntojen määrä sekä niihin riittävät palvelut, jotta kaikki saavat tarvitsemansa avun ja tuen. Paljon siis tapahtuu koko ajan vammaispolitiikan saralta. Tärkeää olisi myös vahvistaa vajaatyökykyisten ja vammaisten oikeutta työhön, jotta kaikkien osaaminen saataisiin nykyistä paremmin yhteiskunnan käyttöön. Liian monet vammaiset elävät myös köyhyysrajan alapuolella, joten tähän tarvittaisiin ratkaisuja. Paikallisesti Hämeenlinnassa Virvelinrannan hanke on kauan kaivattu uudistus! Toivottavasti olisi mahdollisuus toteuttaa alkuperäiset suunnitelmat, niin, että kehitysvammaisten omat järjestöt saataisiin kytkettyä hankkeeseen vahvasti mukaan ja Virvelinrantaan saataisiin monipuolisten toimijoiden yhteinen vahva osaamis- ja palvelukeskittymä!
--------
On mielestäni mukavaa, että myös Afrikka ja muiden maanosien ja maiden kulttuurit ovat olleet teemana näiden viikkojen aikana. Ehkä se tuo myös sen elementin meille tähänkin tilaisuuteen, että kulttuuri yhdistää ja lisää monenlaista suvaitsevaisuutta. Kulttuuria tehdessä olemme samanlaisia. Kulttuuri ja kulttuurista nauttiminen ylittää maan rajat ja muunkinlaiset rajat yhteiskunnassamme. Sen kautta voimme myös ymmärtää toisistamme, taustoistamme ja kulttuuristamme enemmän. Kulttuuri nostaa yhdenvertaisuuden erilaisuuden sijaan esiin. Varmasti kokemukset ovat lisänneet tätä ymmärrystä ja myös omaa tasavertaisuuden kokemusta.
Arvoisat kuulijat, kulttuurin tekijät/harrastajat, tapahtuman mahdollistajat, ammattilaiset ja muut läsnäolijat,
”Se, joka säilyttää kykynsä nähdä kauneutta, ei koskaan vanhene (Franz Kafka). Tämä Kafkan ajatus sopii mielestäni kuvaamaan kulttuuria ja tätä tilaisuutta erinomaisesti.
Mukavaa kulttuurigaalaa ja aurinkoista kevättä ja pääsiäisen aikaa kaikille!
Puheeni
31. 07. 2010 Puhe Vesijako-järven suojeluyhdistyksen kesätansseilla
25. 04. 2010 Kaurialan Liikennepäivän puhe
24. 04. 2010 Helsingin Me Itse ry:n 10-vuotisjuhlapuhe
26. 03. 2010 Kulttuurigaalan juhlapuhe
18. 02. 2010 Varhaiskasvatuksen Karuselli -tilaisuus
12. 11. 2009 Ohjausta ammattiin -seminaari
21. 10. 2009 Puhe Kuka kuuntelee köyhää -seminaarissa
23. 09. 2009 Puhe Lapsia valitessa -seminaarissa
23. 09. 2009 Vanhusten oikeuksista ja vanhustenhoivan tilanteesta
22. 08. 2009 Vesiensuojelun tarvetta ei voi vähätellä, onhan vesi kaiken elämän edellytys
22. 08. 2009 Runo: Katse järvelle - on kaunista
09. 08. 2009 Nuorisotyöttömyys ja kuntapalveluiden turvaaminen syksyn suuria haasteita
03. 06. 2009 Kansanedustaja Satu Taiveaho (sd) harmissaan oikeiston kannasta EU:n vanhempainvapaauudistuksessa (tiivistelmä)
03. 06. 2009 Kansanedustaja Satu Taiveaho harmissaan oikeiston kannasta EU:n vanhempainvapaauudistuksessa
26. 05. 2009 Taiveaho nosti esiin Eurooppalaista sairaanhoitokorttia 26.5.2009 Hämeenlinnassa ja Lahdessa
20. 05. 2009 Olemme paitsi suomalaisia, myös entistä enemmän eurooppalaisia ja yhä vahvemmin myös maailmankansalaisia!
12. 05. 2009 Olisi tärkeää toteuttaa myös viherelvytystä eli suunnata merkittävä osa elvytykseen käytettävistä resursseista vihreään talouskasvuun, uusiutuviin energiamuotoihin ja teknologian kehittämiseen
11. 05. 2009 Sosiaalista Eurooppaa vahvistettava
06. 05. 2009 EU:n toimittava
pontevammin luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
03. 05. 2009 Yksikin liikenteessä loukkaantunut tai menehtynyt lapsi on liikaa. Kaikki keinot lasten turvallisuuden parantamiseksi ovat tärkeitä
01. 05. 2009 Suomessa, Euroopassa, maailmassa tarvitaan muutosta. Ja se muutos tehdään yhdessä. Yhdessä kykenemme ihmeellisiin, jopa mahdottomiin suorituksiin
26. 04. 2009 Turussa:Lasten oikeuksia vahvistettava EU-tasolla
20. 04. 2009 Vanajaveden merkitys Hämeenlinnan seudulle ja alueen asukkaille on erittäin suuri
15. 04. 2009 Kiinteistöveron korotus hankaloittaa pieni- ja keskituloisten omakotiasujien asemaa
02. 04. 2009 Tarvitaan vahvempaa vihreää elvyttämistä, Puhereferaatti Tampereen Demarinuorten tilaisuudessa
14. 03. 2009 Kansanedustaja Taiveaho vaati Riihimäellä hallitukselta voimakkaampia toimia torjua nuorisotyöttömyyden torjumiseksi sekä veropohjan vahvistamiseksi ympäristöveroin.
08. 03. 2009 EU:n toimittava palkkatasa-arvon toteutumiseksi
28. 01. 2009 Puhe Lahden Sosialidemokraattien kokouksessa
01. 12. 2008 Kaupungin tervehdys Hämi Ry:n 15-vuotisjuhlassa
20. 11. 2008 Poliittinen tilannekatsaus Herajoen työväenyhdistyksen syyskokouksessa
18. 11. 2008 Puhe Marjaana Koskivuoren näyttelyn avajaisissa
27. 10. 2008 Juhlapuhe Hämeenlinnan lastenpsykiatrian osaston 15v. juhlassa
08. 10. 2008 Hämeenlinnan Setlementti ry:n valokuvanäyttelyn avajaiset
07. 10. 2008 Puhe Vaalitilaisuudessa Hattulassa
22. 09. 2008 Puhe Heinolan ympäristöviikon avajaisissa
21. 09. 2008 Puhe Lammin työväenyhdistyksen juhlassa
06. 08. 2008 Hiroshima-päivän puhe Hämeenlinnassa
25. 05. 2008 Alustus Sosiaalifoorumin ilmastopaneelissa
24. 05. 2008 Viralan Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlapuhe
07. 05. 2008 Dora Wahlroosin (1870-1947) näyttelyn avajaiset
01. 05. 2008 Vappupuhe Lopella
01. 05. 2008 Vappupuhe Kärkölässä
30. 04. 2008 Paikallisuus ja lähituottaminen tärkeää
24. 04. 2008 Unicefin Vesipäivä-tilaisuus
17. 03. 2008 Sosialidemokratian suunta ja tulevaisuus -seminaari Herajoen työväentalolla
15. 03. 2008 Opaskoira-yhdistyksen vuosijuhlan juhlapuhe
12. 03. 2008 EU:n ilmasto- ja energiapeketista
05. 03. 2008 Huussilähettilään puhe Suomen ympäristökeskuksessa
29. 02. 2008 Puhe rikosuhri-seminaarissa
09. 11. 2007 Puhe isoäidin hautajaisissa
03. 11. 2007 Puhe Sosialidemokratian suunta ja tulevaisuus -seminaarissa Hämeenlinnassa
07. 10. 2007 Kehitysvammaisten edunvalvontapäivä
26. 09. 2007 Nuoret naiset matkalla haastamaan miehinen maailma
06. 09. 2007 SDP:n uudistuttava
06. 08. 2007 Hiroshima-päivän puhe
08. 05. 2007 Ympäristöfoorumin avauspuhe, Hml
05. 05. 2007 Aatepoliittisen seminaarin avauspuheenvuoro, Hml
01. 05. 2007 Vappupuhe Kärkölässä
21. 03. 2007 Kumppanuus ympäristön hoidossa -seminaarin puhe
20. 03. 2007 Aurora-päivän puhe
21. 02. 2007 Avauspuheenvuoro ikäihmisten palveluita ja hyvinvointia käsittelleessä seminaarissa
20. 02. 2007 Naisliiton pätkätyöseminaarin puheenvuoro
11. 02. 2007 Satumaiset iltamat, runopuhe
12. 12. 2006 Koulukiusaamista käsitelleen yleisötilaisuuden avajaispuhe
05. 12. 2006 Marjaana Koskivuoren 5-vuotisjuhlanäyttelyn avajaispuhe
28. 11. 2006 Puhevammaisten AAC-messuilla avauspuheenvuoro
21. 10. 2006 Suomalaisen naisliiton tilaisuus Hämeenlinnassa
14. 10. 2006 Kanta-Hämeen sotaorpojen lipun naulaamis- ja siunaamistilaisuus Hämeenlinnassa
02. 10. 2006 Lahden Wanhat toverit, puhe ikäihmisten palveluista
25. 09. 2006 Ympäristöystävällinen kuluttaminen, SDP:n eduskuntaryhmän tilaisuus kansalaisinfossa
23. 09. 2006 Ahveniston asuntoyhdistys 60 v.
15. 09. 2006 Puhe sosiaalisenioreiden tilaisuudessa Riihimäellä
13. 09. 2006 Askelia kohti todellista tasa-arvoa, puhe lääkelanseeraus-tilaisuudessa
02. 09. 2006 Itämeri pelastettava!
01. 09. 2006 Ahveniston GP-kisojen puhe
07. 08. 2006 Palvelurakenteet ja hyvinvointi- hyvinvointistrategiasta puheenvuoro
06. 08. 2006 Taljalan kyläpäivän puhe Kalvolassa
06. 08. 2006 Hiroshiman pommitusten 61 vuotispäivän puhe
27. 07. 2006 Itämeri - EU:n sisämeri, Hml:n-Rmk:n Viro-Suomi-yhdistyksen Saku-ilta Hämeenlin-nassa
26. 07. 2006 Pohjoisen ulottuvuuden ja lähialueyhteis-työn mahdollisuudet EU-puheenjohtajuuskaudella, Hml-Rmk:n Viro-Suomi-yhdistyksen Saku-ilta Riihimäellä
22. 07. 2006 Oulun demarinuoret 100 v - juhlapuhe
21. 07. 2006 Hml:n seudun invalidit ry:n kesäkodin taide-näyttelnn avajaiset Niemelässä, Rengossa
01. 07. 2006 Uudenkylän työväenyhdistyksen kesäjuh-lassa
01. 06. 2006 Pro Rautatiet-seminaarin tilaisuudessa
11. 05. 2006 Keinusaaren palvelikorttelin peruskiven muuraustilaisuuden puhe
01. 05. 2006 Vappupuhe 2006
23. 04. 2006 Hämeenlinnan seudun invalidit ry:n 60 vuotisjuhlan puhe
25. 03. 2006 Vesistöjen suojelu ja kunnostusseminaarin avauspuhe
21. 03. 2006 Mihin menet VR Hämeessä-seminaarin avauspuheenvuoro
18. 03. 2006 Ilmastonmuutos aikamme vakavin ym-päristöuhka, puheenvuoro SONK:n seminaarissa
14. 03. 2006 Aurora-päivän puhe
09. 03. 2006 Hämeenlinnan seudullisen ympäris-töfoorumin puhe
25. 02. 2006 Viron itsenäisyyspäivän tilaisuude puhe
02. 12. 2005 HAMK:n Lepaan yksikön itsenäisyyspäivän puhe
01. 12. 2005 Sosiaalialan eettiset kysymykset lain-säätäjän näkökulmasta
03. 11. 2005 Marjaana Kosivuoren näyttelyn avajais-puhe
02. 11. 2005 Esteettömyys-seminaarin tervehdys Apuväline-messuilla
01. 11. 2005 Pakka-hankkeen seminaarin avauspu-heenvuoro
25. 10. 2005 Puhe Pohjoismaiden neuvoston 57. istunnossa
04. 10. 2005 Turvallisuusseminaarin avajaispuhe
03. 10. 2005 Vanhustenviikon avajaispuhe
22. 09. 2005 Puhe Lahden autottoman päivän tilai-suudessa
06. 09. 2005 Janakkalan demarit, poliittinen tilanne-katsaus
04. 09. 2005 Forssan kristillisen työväenyhdistyksen vuosijuhla
29. 08. 2005 Lahden elopowerin puhe
02. 08. 2005 Kuurojen Liitto 100v.
01. 08. 2005 Maahanmuuttajanaiset ja pari- ja lähi-suhdeväkivalta
12. 06. 2005 Puhe eläinten hyvinvointimessuilla
02. 06. 2005 Syrjäntaankoulun peruskiven muuraamis-tilaisuus
29. 05. 2005 Vihreän viikon ilmastopaneelin avaus
28. 05. 2005 Linnan neito-juoksutapahtuman avaus puhe
18. 05. 2005 Viherympäristötunnin avauspuhe edus-kunnan ympäristöpäivässä
10. 05. 2005 Puhe sosiaalihuollon kelpoisuuslakisemi-naarissa
01. 05. 2005 Vappupuhe Lopella
30. 04. 2005 Opiskelijavapussa puhe
24. 04. 2005 Sotalapsien muistolaatan julkistamis-tilaisuus
19. 04. 2005 Puhe perhepäivähoitajien tilaisuudessa
07. 04. 2005 Sosiaalinen oikeudenmukaisuus - ikäihmisten tarpeiden näkökulma
19. 03. 2005 Hyvinvoinnin toteutuminen ihmisen arjessa
13. 03. 2005 Ikäihmiset voimavarana
02. 02. 2005 Parkinson -puhe
01. 02. 2005 Kaarisilta -seminaari
13. 12. 2004 Vapaaehtoistoiminnan merkitys ja tulevaisuus
19. 11. 2004 Talentia Kanta-Häme ry 40 v. juhla
13. 11. 2004 TASO ry:n 10-vuotisjuhlapuhe
03. 10. 2004 Hymyä huuleen ja tunnetta sydämeen
02. 10. 2004 Valtuuston valta ja vastuu
30. 09. 2004 Metsien virkistyskäyttö ja Etelä-Suomen metsien suojelu
29. 09. 2004 Alzheimer-päivän puhe
05. 09. 2004 Päiväniemen 50-vuotisjuhla
01. 05. 2004 Vakaumuksen puolesta kuolleiden haudalla, Nastola
01. 05. 2004 Vappupuhe sankarivainajien haudalla, Nastola
01. 05. 2004 Vappupuhe, Hämeenlinna
17. 04. 2004 Koulutuksesta piirikokouksessa Nastolassa
28. 03. 2004 Äidin rakkauden toteutumisen esteiden voittaminen
20. 03. 2004 Kehitysavusta, KTV:n kansainvälisyys-päivän tilaisuudessa
14. 03. 2004 Sotalapset ja ikäihmisten palvelut
29. 02. 2004 Lopen kunnallisjärjestön tilaisuus
23. 02. 2004 Ulkomaalaislaki ja muut uudistukset liittyen maahanmuuttajien asemaan
22. 02. 2004 Viron itsenäisyyspäivän juhla
12. 02. 2004 Talouselämä ja sosiaalinen pääoma
29. 01. 2004 Eläkkeensaajien talvipäivät Turengissa
07. 01. 2004 Kristillisen työväenyhdistyksen kevätkauden avaus
04. 12. 2003 Itsenäisyyspäivän puhe
29. 11. 2003 Joulupuhe, Viisarin työväenyhdistys
26. 11. 2003 Kuurojen asema
23. 11. 2003 Kehitysvammaisten Tuki ry 40v.
15. 11. 2003 Vammaisasiat piirikokouksessa
19. 10. 2003 Vanhustenhuollon näkymät
07. 10. 2003 Vammaispalvelujen tilanteesta ja tarpeista
19. 09. 2003 Vanhustenpalveluiden kehittäminen
12. 09. 2003 Hoito- ja palvelukeskuksen vihkimis-tilaisuus
30. 08. 2003 Kehitysvammaisten kesäliikuntapäivä
29. 08. 2003 Venetsialainen ilta
23. 08. 2003 Hyvinvoinnin valinnat
09. 08. 2003 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
06. 08. 2003 Sosiaalipalvelujärjestelmän arvoperusta
20. 07. 2003 Kesäpuhe Teurossa
18. 07. 2003 Taidenäyttelyn avajaiset Kesäkoti Niemelässä
17. 07. 2003 EU:n itälaajentuminen, Hml:n-Rmk:n Suomi-Viro yhdistys
05. 07. 2003 Kesäpuhe Kasiniemessä
28. 05. 2003 Työkeskus Viisarin logon paljastustilaisuus
05. 05. 2003 Vanhustenhuollon keskus, kaupungin-valtuusto
03. 05. 2003 Nuorison tila
01. 05. 2003 Vappupuhe 2003
24. 04. 2003 Hallitusohjelma 2003
22. 04. 2003 Opintolainaperusteeseenko?
12. 04. 2003 Kalamarkkinat
01. 04. 2003 Kuntien välinen yhteistyö
30. 03. 2003 Kristillisen työväenliikkeen rooli nyky-aikana
22. 03. 2003 Työssä jaksaminen
19. 03. 2003 Välittäminen on kova juttu
05. 03. 2003 Muuttuvatko arvot?
01. 03. 2003 Kohti vaalien loppusuoraa
28. 01. 2003 Aatosta ja alhaista mieltä
27. 01. 2003 Hämeenlinnan työttömät
12. 12. 2002 Ikäihmiset yhteiskunnan voimavarana
04. 12. 2002 Jouluisia ajatuksia
26. 11. 2002 Poliittinen runo
26. 10. 2002 Piirikokouspuhe
11. 08. 2002 Puistojuhlan puhe
03. 04. 2002 Golfkenttähanke ja ympäristö
11. 03. 2002 Leipää merien taa
01. 02. 2001 Ympäristöpuhe
01. 01. 2001 Kansainvälisen naistenpäivän puhe Palokunnantalolla
30. 11. 1999 Ympäristöystävällinen kuluttaminen, SDP:n eduskuntaryhmän tilaisuus
kansalaisinfossa
30. 11. 1999 Kehitysvammaisten edunvalvontapäivä
|

Vesistöt vaativat suojelua -kirjoitus Viikko-Hämeeseen 19.8.2010
Sadun puhe Vesijako-järven suojeluyhdistyksen kesätansseilla 31.7.2010
Ydinvoimapäätös vie kehitystä taaksepäin -kirjoitus Hämeen Sanomissa 2.7.2010
Satu on jättänyt lakialoitteen eläinsuojelulain muuttamisesta 1.7.2010
Sadun kirjoitus terveydenhuoltolaista, Viikko Häme 24.6.2010
Toimenpidealoite työttömyysturvan bonusrahan käyttöönotosta, jonka Satu jätti 17.6.2010
Sadun pääkirjoitus AVH-lehdessä: Oikeus kommunikaatioon
Raideliikenne kuntoon -kirjoitus Viikko Hämeessä 27.5.2010
Päihdeongelmaisten oikeus kuntoutukseen -kirjoitus Uutispäivä Demarissa 26.5.2010
Satu vaatii hallitukselta eläinsuojeluvalvonnan parantamista, kirjallinen kysymys 19.5.2010
Kirjallinen kysymys hallitukselle päihdeongelmaisten oikeuksien toteutumisesta ja hoitoon pääsystä, 12.5.2010
Mielen hyvinvointia -kirjoitus, 29.4.2010
Satu piti puheen Lasten Liikennepäivillä Kaurialassa 25.4.2010
Satu puhui Helsingin Me Itse ry:n 10-vuotisjuhlassa 24.4.2010
Sadun kirjoitus Heinolan Reumasairaalan ja Hämeen hätäkeskuksen surullisesta kohtalosta, 24.4.2010
Kuka kuuntelee köyhää? -sivustolle Sadun kirjoitus, 19.4.2010
Satu valittiin Tradekan edustajistoon hienolla 748 äänimäärällä! Lämmin kiitos kaikille äänestäjille ja tukijoille!
Eduskunnan käytäviltä 5 käsittelee eduskunnan arjen kansainvälistä puolta, 8.4.2010
Sadun juhlapuhe Kulttuurigaalassa 26.3.2010
Eduskunnan käytäviltä 4 kertoo valiokuntatyöstä, 1.4.2010
Kirjoitus Reumasairaalan surullisesta kohtalosta 1.4.2010
25.3.2010 Sadun kirjoitus eduskunnan arjesta: eduskunnan käytäviltä 3: Vaatteet vai aatteet!
Terveiset eduskunnan keväästä! Sadun kirjoitus 23.3.2010
Taiveaho tyrmistynyt Hämeen hätäkeskuksen siirrosta Turkuun 12.3.2010
Uusi juttusarja EDUSKUNNAN KÄYTÄVILTÄ! Satu kirjoittaa Eduskunnan arjesta pakina-tyyppisesti ja hieman pilkesilmäkulmassakin...
Sadun kirjoitus köyhyydestä 4.3.2010
Äänestä Satua numerolla 51 Tradekan vaaleissa!
Sadun juhlapuhe Varhaiskasvatuksen Karuselli -tilaisuudessa to 18.2.2010
Tiedote 18.2.2010: Satu ei asetu ehdolle ensi vaaleihin!
Lämpimästi tervetuloa Sadun iloisiin ystävänpäivän iltamiin pe 12.2 klo 18!
Eläkepolitiikkaan porkkanaa kepin sijaan, penää Taiveaho 24.1.2010
Satu kummastelee hallituksen ympäristölinjaa Viikko Hämeen kolumnissa 6.1.2010
Taiveaho kirjoittaa globaalin ilmastosopimuksen ja kotimaan ympäristötoimien tarpeesta Uutispäivä Demarissa 28.12.2009
Sadun Eduskunnan käytäviltä -juttusarja!
Sadun Vilma-mummun 99-vuotispäivähaastattelu
Sadun sarjakuvat
Kuukauden kirsikkaresepti


Mediapaketti
|