kuva  
kuva Etusivu   Satu Kirsikka   Politiikka   Puheet ja kirjoitukset   Kalenteri   Yhteystiedot   Valokuvia   Blogi   
kuva kuva
25. 04. 2010  -  Kaurialan Liikennepäivän puhe
Hyvät ystävät, hyvät liikennepäivään osallistujat

Lämpimästi tervetuloa tänne viidenteen lasten liikennepäivään Kaurialaan! Minulla on ilo avata liikennepäivät eduskunnan ja Hämeenlinnan Linnattarien tervehdyksellä. (Mukava, että sääkin suosii meitä – kesä on selvästi tulossa!) Ja onneksi viimeviikkojen tuhkapilvetkin ovat laantuneet eivätkä estä liikennettä enää eikä ainakaan täällä Kaurialan liikennepuistossa.

Hienoa, että tämä mukava ja jo perinteeksi muodostunut Linnattarien organisoima lasten liikennepäivä on taas toteutunut. On hyvä, että liikennekasvatusta ja - valistusta voidaan välittää näin iloisen toiminnan kautta lapsille ja samalla muistuttaa myös meitä aikuisia hyvästä liikennekäyttämisestä. Linnattarien toiminnassa liikennekasvatuksella on ollut koko toiminnan ajan keskeinen rooli. Vuosien saatossa Linnattaret ovat mm. järjestäneet liikenneohjausta koulujen lähistöllä, kertoneet kouluissa liikennekasvatuksesta sekä lahjoittaneet kouluille heijastinliivejä turvallisuuden vahvistamiseen.

Lapset täytyy ottaa huomioon liikenteessä aivan erityisesti, sillä lasten valmiudet kohdata liikennettä ja sen haasteita kehittyvät vasta iän ja kokemuksen kautta. Aikuisille itsestään selvät asiat voivat olla lapsille hankalia. Esimerkiksi erilaisten liikennetilanteiden arviointi ja lähestyvän auton nopeus tai etäisyyden hahmottaminen voivat olla haastavia. Pienikokoisina lapset eivät kykene näkemään tai näkymään yhtä hyvin kuin aikuiset, lapset eivät myöskään osaa tunnistaa riskejä vaan saattavat kävellä esim. aikuisen perässä punaisia päin, liikennetermit ja symbolit voivat olla lapsille myös hankalia. Lapset saattavat myös käyttäytyä impulsiivisesti liikenteessä ja heidän huomionsa voi kiinnittyä nopeasti muualle kuin liikenteeseen luoden vaaratilanteita.

Lapsia tulee suojella liikenteen vaaroilta aikuisten antaman liikennekasvatuksen ja hyvän esimerkin avulla sekä turvalaitteita suosimalla. Aikuiset ja lapset voivat myös yhdessä tutustua koulureitteihin ja opetella vaarapaikoissa kulkemista sekä huolehtia lasten polkupyörien ja turvavälineiden kunnosta sekä lapsen näkymisestä esimerkiksi erilaisin heijastimin.

Uudet asuinalueet pyritään suunnittelemaan mahdollisimman turvallisiksi. Silti jää ongelmakohtia eikä aina lasten tarpeet tule riittävästi huomioiduksi ja paljon tehtävää myös jo olemassa olevilla asuinalueilla ja yhdyskuntasuunnittelussa liikenneturvallisuuden parantamisessa. Alueita pystytään kuitenkin parantamaan lasten turvallisuuden kannalta esimerkiksi muuttamalla suojateiden, leikki-paikkojen ja paikoitusalueiden sijaintia. Lisäksi voidaan rakentaa kevyen liikenteen väyliä, alentaa nopeusrajoituksia ja poistaa näköesteitä. Lapset ovat myös erityisen alttiita liikenteen päästöille, joen myös ympäristöhaittojen vähentämiseen tulee kiinnittää tämänkin vuoksi huomiota. Epäkohtien tai puutteiden osalta kannattaa ottaa yhteyttä kunnan tekniseen toimeen. Jokainen voi vaikuttaa oman asuinalueensa turvallisuuteen. Aina muutokset eivät ole mahdollista toteuttaa kovin nopeasti, mutta tieto parannusta kaipaavista ja vaarallista liikennejärjestelyistä on tärkeää välittää eteenpäin, jotta parannustarpeet ovat tiedossa. Lapsille turvallisessa ympäristössä on muidenkin mukava liikkua.

Alle viisitoistavuotiaiden lasten liikenneturvallisuus on kehittynyt myönteisesti viimevuosina, mutta toki parannettavaa aina riittää. Liikennekasvatus on tärkeää ja sen roolia pyritäänkin kasvattamaan hieman muun muassa menossa olevan tuntijaon uudistuksen yhteydessä. (Opettajien täydennyskoulutuksessa lasten liikenneturvallisuus-näkökohta pyritään myös saamaan esille, ja esimerkiksi rahoitusta sen kehittämiselle on myönnetty. Ministeriössä on tällä hetkellä myös työn alla uusi valtakunnallinen liikenneturvallisuussuunnitelma. Ennen kaikkea tärkeää on kuitenkin se, että suunnitelmat eivät jää vain suunnitelmien tasolle vaan toteutuvat käytännössä kunnissa ja kouluissa. Tällaiset teemapäivät on mukava lisä tässä työssä.) Liikennekasvatuksessa poliiseilla on erittäin tärkeä rooli niin valvojana kuin myös valistajana esimerkiksi koulu- ja päiväkotivierailujen muodossa. En malta olla tässäkin yhteydessä korostamatta sitä, että toivoisi toki poliisien voimavarojen olevan sellaiset, jotta poliisi voisi olla myös läsnä liikenteessä ja kaupunkiympäristössä riittävästi. Liikenneturva tekee myös hyvin tärkeää työtä mm. erilaista materiaalia tuottaen. Liikenneturvan sivuilta löytyy esimerkiksi mukavia erityisesti lapsille suunnattuja sivuja ja tehtäviä liikenneturvallisuuden vahvistamiseen.

Liikennettä ja sen turvallisuutta pyritään kehittämään alati. Suuria mahdollisuuksia tähän tarjoaa älyliikenne. Mitä ihmettä on älykäs liikenne ja miten liikenne voi muka olla älykästä? No, Älyliikenne tarkoittaa tieto- ja viestintätekniikan hyväksi käyttämistä liikennejärjestelmässä, kaikissa liikennemuodoissa sekä henkilö- että tavaraliikenteessä. Älyliikenne auttaa ja ohjaa valitsemaan ja optimoimaan liikkumisen kokonaisuuden kannalta edullisimmalla tavalla ja siten parantaa liikennejärjestelmän tuottavuutta, turvallisuutta, sujuvuutta, tehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Älyliikenteessä ajoneuvot viestivät väyläympäristön ja liikenteen tietojärjestelmien kanssa ja jopa keskenään. Liikkujat saavat vaivattomasti ajasta ja paikasta riippumatta tietoa olosuhteista. Esimerkiksi tasoristeystä lähestyvän maantieajoneuvon navigaattori voi varoittaa ajajaansa lähestyvästä junasta. Älyliikenteessä matkustajat voivat myös saada kattavasti tietoja julkisen liikenteen reiteistä ja aikatauluista, ja henkilöauton kuljettajat voivat saada ajantasaista tietoa ruuhkista, kelistä ja säästä Internetin kautta autoihin. Älykäs liikennejärjestelmä voi myös ehdottaa vaihtoehtoisia reittejä ja kulkutapoja ottaen huomioon liikkujan henkilökohtaiset tarpeet ja mieltymykset sekä ekologisen kestävyyden.

Kansallisen älyliikenteen strategian tavoitteena on, että vuonna 2020 Suomen liikennejärjestelmä kuuluu maailman edistyneimpiin ja tehokkaimpiin. Näiden lasten ollessa ajolupaikäisiä liikenne on siis todennäköisesti hyvin erilaista kuin nykyään, mutta tänäänkin opittavat pelisäännöt tuskin tulevat muuttumaan. Aina oleellisinta liikenteessä on ”maalaisjärjellä” hahmotettavat asiat, kuten toisten huomiointi liikenteessä sekä moottoriajoneuvojen nopeusrajoituksista ja muista liikennesäännöistä kiinni pitäminen. Tuo toisten huomiointi on mielestäni kaikista oleellisinta elämässä ja yhteiskunnassa ylipäätänsäkin.

Hienoa, että olette saapuneet tänne yhteiseen tapahtumaamme viettämään aikaa yhdessä ja antamaan lapsille iloisissa merkeissä eväitä oikeanlaiseen ja turvalliseen liikennekäyttäytymiseen. Liikenteessä toisia kunnioittamalla ja heidät huomioiden taataan turvallinen ja hyvä liikennekulttuuri ja -ympäristö. Aikuisten esimerkki elämässä yleensä ja siten myös liikenteessä on hyvin oleellista. Kun aikuinen käyttää esimerkiksi kypärää, on se luontevampaa lapsellekin. Mm. Kypärän tärkeydestä meitä (varmasti) muistuttaa paikalle saapunut Liikenneturva.

Mukana meillä täällä on myös kymmenkunta liikenneopettajaopiskelijaa HAMK:sta, joiden lisäksi poliisi on myös paikalle. Linnattarien puolesta täällä on tarjolla polkupyörien turvamerkintää, puuhamaasta lainattuja ajopelejä, rulettia ja kasvomaalausta. Liikennemerkit on lainattu kaupungilta.Kun nälkä pääsee yllättämään, tarjoaa buffettimme murkinaa makkarasta pullaan ja mehusta kahviin. Tämän päivän aikana lapset voivat myös muun muassa suorittaa liikennepäiväpassin ja päästä vetokoirien ajelulle. Kaikkea hauskaa ja opettavaista on siis luvassa perheen pienimmille ja vähän suuremmillekin.

Suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet tämän tapahtuman. On kerrassaan upeaa taas huomata, että Hämeessä osataan puhaltaa yhteen hiileen, juuri tällaista yhteisöllisyyttä Suomessa tarvitaan! Tehdään tästä kaikille mahtava tapahtuma jälleen kerran!
Puheeni
kaikki  2010  2009  2008  2007  2006  2005  2004  2003  2002  2001  0  
04. 09. 2010 Sadun puhe nuorista SDP:n kampanjalauantaina Riihimäellä
31. 07. 2010 Puhe Vesijako-järven suojeluyhdistyksen kesätansseilla
25. 04. 2010 Kaurialan Liikennepäivän puhe
24. 04. 2010 Helsingin Me Itse ry:n 10-vuotisjuhlapuhe
26. 03. 2010 Kulttuurigaalan juhlapuhe
18. 02. 2010 Varhaiskasvatuksen Karuselli -tilaisuus
12. 11. 2009 Ohjausta ammattiin -seminaari
21. 10. 2009 Puhe Kuka kuuntelee köyhää -seminaarissa
23. 09. 2009 Puhe Lapsia valitessa -seminaarissa
23. 09. 2009 Vanhusten oikeuksista ja vanhustenhoivan tilanteesta
22. 08. 2009 Vesiensuojelun tarvetta ei voi vähätellä, onhan vesi kaiken elämän edellytys
22. 08. 2009 Runo: Katse järvelle - on kaunista
09. 08. 2009 Nuorisotyöttömyys ja kuntapalveluiden turvaaminen syksyn suuria haasteita
03. 06. 2009 Kansanedustaja Satu Taiveaho (sd) harmissaan oikeiston kannasta EU:n vanhempainvapaauudistuksessa (tiivistelmä)
03. 06. 2009 Kansanedustaja Satu Taiveaho harmissaan oikeiston kannasta EU:n vanhempainvapaauudistuksessa
26. 05. 2009 Taiveaho nosti esiin Eurooppalaista sairaanhoitokorttia 26.5.2009 Hämeenlinnassa ja Lahdessa
20. 05. 2009 Olemme paitsi suomalaisia, myös entistä enemmän eurooppalaisia ja yhä vahvemmin myös maailmankansalaisia!
12. 05. 2009 Olisi tärkeää toteuttaa myös viherelvytystä eli suunnata merkittävä osa elvytykseen käytettävistä resursseista vihreään talouskasvuun, uusiutuviin energiamuotoihin ja teknologian kehittämiseen
11. 05. 2009 Sosiaalista Eurooppaa vahvistettava
06. 05. 2009 EU:n toimittava
pontevammin luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
03. 05. 2009 Yksikin liikenteessä loukkaantunut tai menehtynyt lapsi on liikaa. Kaikki keinot lasten turvallisuuden parantamiseksi ovat tärkeitä
01. 05. 2009 Suomessa, Euroopassa, maailmassa tarvitaan muutosta. Ja se muutos tehdään yhdessä. Yhdessä kykenemme ihmeellisiin, jopa mahdottomiin suorituksiin
26. 04. 2009 Turussa:Lasten oikeuksia vahvistettava EU-tasolla
20. 04. 2009 Vanajaveden merkitys Hämeenlinnan seudulle ja alueen asukkaille on erittäin suuri
15. 04. 2009 Kiinteistöveron korotus hankaloittaa pieni- ja keskituloisten omakotiasujien asemaa
02. 04. 2009 Tarvitaan vahvempaa vihreää elvyttämistä, Puhereferaatti Tampereen Demarinuorten tilaisuudessa
14. 03. 2009 Kansanedustaja Taiveaho vaati Riihimäellä hallitukselta voimakkaampia toimia torjua nuorisotyöttömyyden torjumiseksi sekä veropohjan vahvistamiseksi ympäristöveroin.
08. 03. 2009 EU:n toimittava palkkatasa-arvon toteutumiseksi
28. 01. 2009 Puhe Lahden Sosialidemokraattien kokouksessa
01. 12. 2008 Kaupungin tervehdys Hämi Ry:n 15-vuotisjuhlassa
20. 11. 2008 Poliittinen tilannekatsaus Herajoen työväenyhdistyksen syyskokouksessa
18. 11. 2008 Puhe Marjaana Koskivuoren näyttelyn avajaisissa
27. 10. 2008 Juhlapuhe Hämeenlinnan lastenpsykiatrian osaston 15v. juhlassa
08. 10. 2008 Hämeenlinnan Setlementti ry:n valokuvanäyttelyn avajaiset
07. 10. 2008 Puhe Vaalitilaisuudessa Hattulassa
22. 09. 2008 Puhe Heinolan ympäristöviikon avajaisissa
21. 09. 2008 Puhe Lammin työväenyhdistyksen juhlassa
06. 08. 2008 Hiroshima-päivän puhe Hämeenlinnassa
25. 05. 2008 Alustus Sosiaalifoorumin ilmastopaneelissa
24. 05. 2008 Viralan Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlapuhe
07. 05. 2008 Dora Wahlroosin (1870-1947) näyttelyn avajaiset
01. 05. 2008 Vappupuhe Lopella
01. 05. 2008 Vappupuhe Kärkölässä
30. 04. 2008 Paikallisuus ja lähituottaminen tärkeää
24. 04. 2008 Unicefin Vesipäivä-tilaisuus
17. 03. 2008 Sosialidemokratian suunta ja tulevaisuus -seminaari Herajoen työväentalolla
15. 03. 2008 Opaskoira-yhdistyksen vuosijuhlan juhlapuhe
12. 03. 2008 EU:n ilmasto- ja energiapeketista
05. 03. 2008 Huussilähettilään puhe Suomen ympäristökeskuksessa
29. 02. 2008 Puhe rikosuhri-seminaarissa
09. 11. 2007 Puhe isoäidin hautajaisissa
03. 11. 2007 Puhe Sosialidemokratian suunta ja tulevaisuus -seminaarissa Hämeenlinnassa
07. 10. 2007 Kehitysvammaisten edunvalvontapäivä
26. 09. 2007 Nuoret naiset matkalla haastamaan miehinen maailma
06. 09. 2007 SDP:n uudistuttava
06. 08. 2007 Hiroshima-päivän puhe
08. 05. 2007 Ympäristöfoorumin avauspuhe, Hml
05. 05. 2007 Aatepoliittisen seminaarin avauspuheenvuoro, Hml
01. 05. 2007 Vappupuhe Kärkölässä
21. 03. 2007 Kumppanuus ympäristön hoidossa -seminaarin puhe
20. 03. 2007 Aurora-päivän puhe
21. 02. 2007 Avauspuheenvuoro ikäihmisten palveluita ja hyvinvointia käsittelleessä seminaarissa
20. 02. 2007 Naisliiton pätkätyöseminaarin puheenvuoro
11. 02. 2007 Satumaiset iltamat, runopuhe
12. 12. 2006 Koulukiusaamista käsitelleen yleisötilaisuuden avajaispuhe
05. 12. 2006 Marjaana Koskivuoren 5-vuotisjuhlanäyttelyn avajaispuhe
28. 11. 2006 Puhevammaisten AAC-messuilla avauspuheenvuoro
21. 10. 2006 Suomalaisen naisliiton tilaisuus Hämeenlinnassa
14. 10. 2006 Kanta-Hämeen sotaorpojen lipun naulaamis- ja siunaamistilaisuus Hämeenlinnassa
02. 10. 2006 Lahden Wanhat toverit, puhe ikäihmisten palveluista
25. 09. 2006 Ympäristöystävällinen kuluttaminen, SDP:n eduskuntaryhmän tilaisuus kansalaisinfossa
23. 09. 2006 Ahveniston asuntoyhdistys 60 v.
15. 09. 2006 Puhe sosiaalisenioreiden tilaisuudessa Riihimäellä
13. 09. 2006 Askelia kohti todellista tasa-arvoa, puhe lääkelanseeraus-tilaisuudessa
02. 09. 2006 Itämeri pelastettava!
01. 09. 2006 Ahveniston GP-kisojen puhe
07. 08. 2006 Palvelurakenteet ja hyvinvointi- hyvinvointistrategiasta puheenvuoro
06. 08. 2006 Taljalan kyläpäivän puhe Kalvolassa
06. 08. 2006 Hiroshiman pommitusten 61 vuotispäivän puhe
27. 07. 2006 Itämeri - EU:n sisämeri, Hml:n-Rmk:n Viro-Suomi-yhdistyksen Saku-ilta Hämeenlin-nassa
26. 07. 2006 Pohjoisen ulottuvuuden ja lähialueyhteis-työn mahdollisuudet EU-puheenjohtajuuskaudella, Hml-Rmk:n Viro-Suomi-yhdistyksen Saku-ilta Riihimäellä
22. 07. 2006 Oulun demarinuoret 100 v - juhlapuhe
21. 07. 2006 Hml:n seudun invalidit ry:n kesäkodin taide-näyttelnn avajaiset Niemelässä, Rengossa
01. 07. 2006 Uudenkylän työväenyhdistyksen kesäjuh-lassa
01. 06. 2006 Pro Rautatiet-seminaarin tilaisuudessa
11. 05. 2006 Keinusaaren palvelikorttelin peruskiven muuraustilaisuuden puhe
01. 05. 2006 Vappupuhe 2006
23. 04. 2006 Hämeenlinnan seudun invalidit ry:n 60 vuotisjuhlan puhe
25. 03. 2006 Vesistöjen suojelu ja kunnostusseminaarin avauspuhe
21. 03. 2006 Mihin menet VR Hämeessä-seminaarin avauspuheenvuoro
18. 03. 2006 Ilmastonmuutos aikamme vakavin ym-päristöuhka, puheenvuoro SONK:n seminaarissa
14. 03. 2006 Aurora-päivän puhe
09. 03. 2006 Hämeenlinnan seudullisen ympäris-töfoorumin puhe
25. 02. 2006 Viron itsenäisyyspäivän tilaisuude puhe
02. 12. 2005 HAMK:n Lepaan yksikön itsenäisyyspäivän puhe
01. 12. 2005 Sosiaalialan eettiset kysymykset lain-säätäjän näkökulmasta
03. 11. 2005 Marjaana Kosivuoren näyttelyn avajais-puhe
02. 11. 2005 Esteettömyys-seminaarin tervehdys Apuväline-messuilla
01. 11. 2005 Pakka-hankkeen seminaarin avauspu-heenvuoro
25. 10. 2005 Puhe Pohjoismaiden neuvoston 57. istunnossa
04. 10. 2005 Turvallisuusseminaarin avajaispuhe
03. 10. 2005 Vanhustenviikon avajaispuhe
22. 09. 2005 Puhe Lahden autottoman päivän tilai-suudessa
06. 09. 2005 Janakkalan demarit, poliittinen tilanne-katsaus
04. 09. 2005 Forssan kristillisen työväenyhdistyksen vuosijuhla
29. 08. 2005 Lahden elopowerin puhe
02. 08. 2005 Kuurojen Liitto 100v.
01. 08. 2005 Maahanmuuttajanaiset ja pari- ja lähi-suhdeväkivalta
12. 06. 2005 Puhe eläinten hyvinvointimessuilla
02. 06. 2005 Syrjäntaankoulun peruskiven muuraamis-tilaisuus
29. 05. 2005 Vihreän viikon ilmastopaneelin avaus
28. 05. 2005 Linnan neito-juoksutapahtuman avaus puhe
18. 05. 2005 Viherympäristötunnin avauspuhe edus-kunnan ympäristöpäivässä
10. 05. 2005 Puhe sosiaalihuollon kelpoisuuslakisemi-naarissa
01. 05. 2005 Vappupuhe Lopella
30. 04. 2005 Opiskelijavapussa puhe
24. 04. 2005 Sotalapsien muistolaatan julkistamis-tilaisuus
19. 04. 2005 Puhe perhepäivähoitajien tilaisuudessa
07. 04. 2005 Sosiaalinen oikeudenmukaisuus - ikäihmisten tarpeiden näkökulma
19. 03. 2005 Hyvinvoinnin toteutuminen ihmisen arjessa
13. 03. 2005 Ikäihmiset voimavarana
02. 02. 2005 Parkinson -puhe
01. 02. 2005 Kaarisilta -seminaari
13. 12. 2004 Vapaaehtoistoiminnan merkitys ja tulevaisuus
19. 11. 2004 Talentia Kanta-Häme ry 40 v. juhla
13. 11. 2004 TASO ry:n 10-vuotisjuhlapuhe
03. 10. 2004 Hymyä huuleen ja tunnetta sydämeen
02. 10. 2004 Valtuuston valta ja vastuu
30. 09. 2004 Metsien virkistyskäyttö ja Etelä-Suomen metsien suojelu
29. 09. 2004 Alzheimer-päivän puhe
05. 09. 2004 Päiväniemen 50-vuotisjuhla
16. 05. 2004 Viinarallia
01. 05. 2004 Vakaumuksen puolesta kuolleiden haudalla, Nastola
01. 05. 2004 Vappupuhe sankarivainajien haudalla, Nastola
01. 05. 2004 Vappupuhe, Hämeenlinna
17. 04. 2004 Koulutuksesta piirikokouksessa Nastolassa
28. 03. 2004 Äidin rakkauden toteutumisen esteiden voittaminen
20. 03. 2004 Kehitysavusta, KTV:n kansainvälisyys-päivän tilaisuudessa
14. 03. 2004 Sotalapset ja ikäihmisten palvelut
29. 02. 2004 Lopen kunnallisjärjestön tilaisuus
23. 02. 2004 Ulkomaalaislaki ja muut uudistukset liittyen maahanmuuttajien asemaan
22. 02. 2004 Viron itsenäisyyspäivän juhla
12. 02. 2004 Talouselämä ja sosiaalinen pääoma
29. 01. 2004 Eläkkeensaajien talvipäivät Turengissa
07. 01. 2004 Kristillisen työväenyhdistyksen kevätkauden avaus
04. 12. 2003 Itsenäisyyspäivän puhe
29. 11. 2003 Joulupuhe, Viisarin työväenyhdistys
26. 11. 2003 Kuurojen asema
23. 11. 2003 Kehitysvammaisten Tuki ry 40v.
15. 11. 2003 Vammaisasiat piirikokouksessa
20. 10. 2003 Nuorisotyö
19. 10. 2003 Vanhustenhuollon näkymät
07. 10. 2003 Vammaispalvelujen tilanteesta ja tarpeista
19. 09. 2003 Vanhustenpalveluiden kehittäminen
12. 09. 2003 Hoito- ja palvelukeskuksen vihkimis-tilaisuus
30. 08. 2003 Kehitysvammaisten kesäliikuntapäivä
29. 08. 2003 Venetsialainen ilta
23. 08. 2003 Hyvinvoinnin valinnat
09. 08. 2003 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
06. 08. 2003 Sosiaalipalvelujärjestelmän arvoperusta
20. 07. 2003 Kesäpuhe Teurossa
18. 07. 2003 Taidenäyttelyn avajaiset Kesäkoti Niemelässä
17. 07. 2003 EU:n itälaajentuminen, Hml:n-Rmk:n Suomi-Viro yhdistys
05. 07. 2003 Kesäpuhe Kasiniemessä
28. 05. 2003 Työkeskus Viisarin logon paljastustilaisuus
05. 05. 2003 Vanhustenhuollon keskus, kaupungin-valtuusto
03. 05. 2003 Nuorison tila
01. 05. 2003 Vappupuhe 2003
24. 04. 2003 Hallitusohjelma 2003
22. 04. 2003 Opintolainaperusteeseenko?
12. 04. 2003 Kalamarkkinat
01. 04. 2003 Kuntien välinen yhteistyö
30. 03. 2003 Kristillisen työväenliikkeen rooli nyky-aikana
22. 03. 2003 Työssä jaksaminen
19. 03. 2003 Välittäminen on kova juttu
05. 03. 2003 Muuttuvatko arvot?
01. 03. 2003 Kohti vaalien loppusuoraa
28. 01. 2003 Aatosta ja alhaista mieltä
27. 01. 2003 Hämeenlinnan työttömät
12. 12. 2002 Ikäihmiset yhteiskunnan voimavarana
04. 12. 2002 Jouluisia ajatuksia
26. 11. 2002 Poliittinen runo
26. 10. 2002 Piirikokouspuhe
11. 08. 2002 Puistojuhlan puhe
03. 04. 2002 Golfkenttähanke ja ympäristö
11. 03. 2002 Leipää merien taa
01. 02. 2001 Ympäristöpuhe
01. 01. 2001 Kansainvälisen naistenpäivän puhe Palokunnantalolla
30. 11. 1999 Ympäristöystävällinen kuluttaminen, SDP:n eduskuntaryhmän tilaisuus
kansalaisinfossa
30. 11. 1999 Kehitysvammaisten edunvalvontapäivä

 
kuva
Sadun puhe nuorista SDP:n kampanjalauantaina Riihimäellä, 4.9.2010

Taiveaho pöyristynyt suunnitelmista vähentää oikoradan junavuoroja, 4.9.2010

Vesistöt vaativat suojelua -kirjoitus Viikko-Hämeeseen 19.8.2010

Sadun puhe Vesijako-järven suojeluyhdistyksen kesätansseilla 31.7.2010

Ydinvoimapäätös vie kehitystä taaksepäin -kirjoitus Hämeen Sanomissa 2.7.2010

Satu on jättänyt lakialoitteen eläinsuojelulain muuttamisesta 1.7.2010

Sadun kirjoitus terveydenhuoltolaista, Viikko Häme 24.6.2010

Toimenpidealoite työttömyysturvan bonusrahan käyttöönotosta, jonka Satu jätti 17.6.2010

Sadun pääkirjoitus AVH-lehdessä: Oikeus kommunikaatioon

Raideliikenne kuntoon -kirjoitus Viikko Hämeessä 27.5.2010

Päihdeongelmaisten oikeus kuntoutukseen -kirjoitus Uutispäivä Demarissa 26.5.2010

Satu vaatii hallitukselta eläinsuojeluvalvonnan parantamista, kirjallinen kysymys 19.5.2010

Kirjallinen kysymys hallitukselle päihdeongelmaisten oikeuksien toteutumisesta ja hoitoon pääsystä, 12.5.2010

Mielen hyvinvointia -kirjoitus, 29.4.2010

Satu piti puheen Lasten Liikennepäivillä Kaurialassa 25.4.2010

Satu puhui Helsingin Me Itse ry:n 10-vuotisjuhlassa 24.4.2010

Sadun kirjoitus Heinolan Reumasairaalan ja Hämeen hätäkeskuksen surullisesta kohtalosta, 24.4.2010

Kuka kuuntelee köyhää? -sivustolle Sadun kirjoitus, 19.4.2010

Satu valittiin Tradekan edustajistoon hienolla 748 äänimäärällä! Lämmin kiitos kaikille äänestäjille ja tukijoille!

Eduskunnan käytäviltä 5 käsittelee eduskunnan arjen kansainvälistä puolta, 8.4.2010

Sadun juhlapuhe Kulttuurigaalassa 26.3.2010

Eduskunnan käytäviltä 4 kertoo valiokuntatyöstä, 1.4.2010

Kirjoitus Reumasairaalan surullisesta kohtalosta 1.4.2010

25.3.2010 Sadun kirjoitus eduskunnan arjesta: eduskunnan käytäviltä 3: Vaatteet vai aatteet!

Terveiset eduskunnan keväästä! Sadun kirjoitus 23.3.2010

Taiveaho tyrmistynyt Hämeen hätäkeskuksen siirrosta Turkuun 12.3.2010

Uusi juttusarja EDUSKUNNAN KÄYTÄVILTÄ! Satu kirjoittaa Eduskunnan arjesta pakina-tyyppisesti ja hieman pilkesilmäkulmassakin...

Sadun kirjoitus köyhyydestä 4.3.2010

Äänestä Satua numerolla 51 Tradekan vaaleissa!

Sadun juhlapuhe Varhaiskasvatuksen Karuselli -tilaisuudessa to 18.2.2010

Tiedote 18.2.2010: Satu ei asetu ehdolle ensi vaaleihin!

Lämpimästi tervetuloa Sadun iloisiin ystävänpäivän iltamiin pe 12.2 klo 18!

Eläkepolitiikkaan porkkanaa kepin sijaan, penää Taiveaho 24.1.2010

Satu kummastelee hallituksen ympäristölinjaa Viikko Hämeen kolumnissa 6.1.2010

Taiveaho kirjoittaa globaalin ilmastosopimuksen ja kotimaan ympäristötoimien tarpeesta Uutispäivä Demarissa 28.12.2009






Sadun Eduskunnan käytäviltä -juttusarja!

Sadun Vilma-mummun 99-vuotispäivähaastattelu

Sadun sarjakuvat

Kuukauden kirsikkaresepti
kuva
kuva

Mediapaketti

kuva
kuva kuva kuva
copyright dekomania 2006