Sairas köyhyys

Maassamme elää tällä hetkellä 700 000 ihmistä köyhyysrajan alapuolella ja eriarvoisuus kasvaa koko ajan. Taloudellisen eriarvoisuuden rinnalla myös muut sosioekonomiset erot, kuten terveyserot ovat vain kasvaneet. Samoin terveyspalveluiden saantiin liittyvä eriarvoisuus on kasvavaa. Usein myös sosiaaliset ongelmat kasaantuvat samoille perheille. Lapsiköyhyyden kasvu on ehkä kaikista surullisimpia merkkejä yhteiskunnan tilasta. Myös monet eläkeläiset, työttömät, yksinelävät, pitkäaikaissairaat ja vammaiset elävät pysyvästi hyvin pienillä tuloilla. Sairaus ajaa usein köyhyyteen.

Terveyserojen kaventaminen on ollut jo pitkään, vuodesta 1986, tavoitteena. Terveys 2015 ohjelmassa on tavoitteena mm. kuolleisuuserojen kaventuminen. Aihepiiriä on tutkittu monipuolisesti sekä laadittu mm. terveyserojen kaventamisohjelma, mutta siitä huolimatta erot ovat vain kasvaneet. Konkreettisia toimia on ollut liian vähän. Lähes kaikki terveysongelmat ovat yleisempiä vähiten koulutettujen, työntekijäammateissa toimivien tai toimineiden sekä pienituloisten keskuudessa. Pitkäaikaissairaudet ovat alimmassa koulutus- ja sosiaaliryhmissä 50 % yleisempiä kuin ylimmissä ryhmissä. Elin – ja työoloissa sekä elämäntavoissa on myös kielteisiä merkkejä alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvien osalta parempituloisiin nähden, esim. tupakoinnin ja alkoholin suurkulutuksen sekä liikunta- ja ravintotottumusten sosioekonomiset erot ovat suuria. Osin pienituloisuuskin ajaa esim. epäterveellisen ravinnon pariin, kun se on usein edullisempaa eikä ole mahdollisuutta huolehtia monipuolisesta ravinnosta.

Terveyspalveluiden saannissa on myös isoja eroja. Vähiten palveluja käyttävät pienituloiset, vaikka tosiasiallisesti heidän palvelutarpeensa on suurin. Eniten palveluja käyttävät suurituloiset. Tämä siitä huolimatta, että perustuslaissa on selkeä viesti siitä, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareita on ollut se, että kaikilla tulisi olla varallisuudesta riippumatta oikeus palveluihin. Työelämässä olevilla on pääosin käytössä maksuttomat ja varsin hyvin toimivat työterveyshuollon palvelut kun taas työelämän ulkopuolella olevat kaikkein pienituloisimmat ovat perusterveydenhuollon varassa. Heitä koskevat myös asiakasmaksut ja julkisen terveydenhuollon pitkät jonot. Suurituloiset voivat hankkia usein nopeasti saatavia ja julkisesti tuettuja yksityisiä palveluja. OECD-maiden vertailussa Suomi sijoittui viimeisille sijoille Portugalin ja Yhdysvaltain kanssa lääkärissä käyntien tasa-arvon osalta.

Valitettavasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu tämän hallituskauden aikana useampaan otteeseen ja ne kohdistuvat juuri paljon sairastaville ja työelämän ulkopuolella oleville, jotka muutoinkin ovat heikossa asemassa. Puolueeni SDP on vastustanut hallituksen asiakasmaksukorotuksia. Hallitushan nosti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja keskimäärin 16,6 %:lla vuonna 2008. Asiakasmaksut sidottiin myös indeksiin, joten ne nousevat jatkossakin, vaikka kaikkia etuuksia ei ole vielä sidottu indeksiin. Sen jälkeen nostettiin laitoshoidon maksuja (82 %:sta 85 %:iin tuloista) ja nyt aivan viime viikolla päätettiin uudesta terveydenhuollon maksusta, niin että sairaanhoitajan vastaanototkin tulevat jatkossa maksullisiksi (n. 9 €/vastaanottokäynti). Äänestimme kaikkia näitä esityksiä vastaan, mutta valitettavasti kantamme hävisi hallituksen viedessä esityksenä läpi. Välillä on tuntunut, etteivät kaikki eduskunnassa ymmärrä, että pienituloisimpien kannalta nämä maksukorotukset ovat suuria. Ei myöskään haluta nähdä epäoikeudenmukaisuutta, joka liittyy eri ryhmien terveyspalveluiden saantiin. Huutava vääryys oli myös se, että kasvavat asiakasmaksutulot eivät ensin mainituissa muutoksissa jääneet edes kuntiin palveluiden parantamiseen, vaan ne vähennettiin valtionosuuksista kunnilta pois.

Suomalaiset rahoittivat jo ennen näitä korotuksia asiakasmaksuin sosiaali- ja terveyspalveluja enemmän kuin muissa Euroopan maissa tehdään. Kauan kaivattu uudistus olisi maksukattojen yhdistäminen. Tällä hetkellä terveydenhuollon asiakasmaksujen, lääke- ja matkakorvauksien katot nousevat yhteen lasketusti 1390, 39 euroon. Lisäksi samoilla ihmisillä on usein myös sosiaalipalvelujen tarvetta, joissa niissäkin on omavastuuosuuksia. Maksukatot tulisikin pikaisesti yhdistää ja lisäksi maksukattoja tulisi kerryttää nykykäytännöstä poiketen myös mm. hammashoitomaksut. Sosiaaliturvaa pohtineessa komiteassa (SATA-komiteassa) asia on ollut esillä, mutta aikatauluja ja tarkempia päätöksiä mm. rahoituksesta ei vielä ole. Lisäksi asiasta on ollut myös huolestuttavia suunnitelmia. Uudistuksen tulee luonnollisesti parantaa paljon sairastavien asemaa eikä missään nimessä toimia toiseen suuntaan.

Lisäksi hallitus toteutti palveluseteliuudistuksen, jossa palvelusetelit on mahdollista ulottaa kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tämä lisäsi jälleen kansalaisten eriarvoisuutta, etenkin kun omavastuuosuudet vapautettiin säätelystä eli ne saavat siis olla mitä vain. Vaarana on, että hinnat karkaavat ja asiakkaiden maksuosuudet nousevat. Omavastuuosuuksista mainittiin vain, että niiden tulisi pysyä kohtuullisina, mutta asiaa ei ole siis säädelty muutoin. Maksut eivät myöskään kerrytä maksukattoa, mikä on kohtuutonta. Uudistus lisäsi sosiaali- ja terveyspalveluiden kahtiajakautumista ja palveluseteleihin käytetty raha on pois julkisista palveluista, mikä on vaarassa rapauttaa juuri pienituloisille erityisen tärkeitä palveluja. Palveluseteleiden mainostama valinnanvapaus on valitettavasti usein vain parempituloisilla. Kun on enemmän rahaa, saa nopeammin ja parempaa hoitoa. Harkinnanperusteella palveluseteliä voidaan pienituloisille korottaa, mutta jää nähtäväksi kuinka tätä tullaan käyttämään. Terveydenhuollosta on mahdollista jo nyt saada maksuvapautus, mutta kunnat ovat käyttäneet tätä kohtuuttoman vähän. Usein pienituloiset joutuvat hakemaan apua terveydenhuoltomenoihin sosiaalitoimiston toimeentulotuesta tai diakoniatoimistosta.

Toimeentulokäytäntöihin liittyy myös monia ongelmia, kuten se, ettei kaikkia lääkkeitä (esim. muut kuin reseptilääkkeet) ja rästissä olevia terveydenhuollon maksuja ole aina huomioitu eikä toimeentulotuella maksetut lääkkeet ole kerryttäneet maksukattoa. Joskus lasku on pitänyt maksaa ensin itse mm. toimeentulotuen pitkistä käsittelyajoista johtuen. Eikä aina sairaalasta pääsyn yhteydessäkään ole tarkastettu, onko ihmisellä tosiasiallisesti varaa tarvitsemiensa lääkkeiden hankkimiseen. Aina ei pienituloisella ole varaa hankkia välttämättömiäkään lääkkeitä, mikä on kohtuutonta.

Sairauksista seuraa usein pysyvämpää köyhyyttä. Esimerkiksi monien mielenterveys – ja päihdekuntoutujien asema on kohtuuttoman heikko. Samoin työkyvyttömien asema on vaikea. Olisikin tärkeää huolehtia heidän toimeentulostaan sekä luoda heidän vointinsa huomioivia joustavia mahdollisuuksia siirtyä osittainkin mukaan työelämään. Näitä vajaatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia onkin hieman helpotettu.

Olemme esittäneet parannuksia mm. kuntapalveluihin mm. terveydenhuoltoon ja toimeentulotukeen ja pienituloisimpien etuuksiin, vaatineet terveydenhuollon maksukattojen yhdistämistä ja vastustaneet maksukorotuksia. Viime kaudella saatiin mm. terveydenhuollon hoitotakuu aikaan. Pienempänä, mutta tärkeänä mainitsen myös, että viime eduskuntakaudella saatiin pitkäaikaistyöttömille oikeus terveystarkastuksiin. On erittäin järkevää ja inhimillisesti oikein satsata työttömien terveyden edistämiseen ja työkykyyn. Ensisijaiset etuudet, etenkin ns. vähimmäisetuudet kaipaavat kipeästi parantamista. Ne ovat jääneet jälkeen muusta tulokehityksestä ja myös viimesijainen toimeentulotuki kaipaisi parannusta ja nykyaikaistamista. Pienituloisimpien asemaan ei kuitenkaan vaikuta pelkästään etuudet, vaan myös mm. palvelut: niiden saatavuus ja hinta, kuten edellä olen kuvannut pohtiessa sairauksiin kytkeytyvää köyhyyttä. Tällä hetkellä on ajankohtaista mm. palveluasumisen maksujen saaminen säätelyn piiriin, kun palveluasumisen maksut ovat nousseet paikoitellen kohtuuttomiksi. Tätä olen koettanut mm. aloitteella edistää.

Terveyserojen kaventaminen on tärkeää mm.oikeudenmukaisuuden vuoksi sekä kansanterveydellisistä, kansantaloudellista, työvoimapoliittisista, syrjäytymisen ehkäisemiseen pohjautuvista sekä palveluiden riittävyyden varmistamiseen liittyvistä syistä. On tärkeää, että eduskunnassa on pienituloisten puolustajia. Pidäthän sinä äänestäjänä huolen siitä. Vahvat pärjäävät aina, politiikkaa tarvitaan ennen kaikkea heikompien puolustamiseen!

Satu Taiveaho (sd)
kansanedustaja, sosiaalijohtaja