Eduskunnalle
Erilaiset menetelmät, joilla työllisyyttä voidaan edistää ja työntekoa kannustaa ovat äärimmäisen tärkeitä. Edelleen yhteiskunnan järjestelmissä on erilaisia loukkuja, jotka hankaloittavat jouhevaa töihin siirtymistä. Viime hallituskaudella säädettiin ns. asumistuen bonusraha, jonka ansiosta asumistuki katkeaa tai laskee vasta 3 kuukauden kuluttua työttömän työllistymisestä. Tämä oli hyvä kannustinlisä. Vastaava järjestelmä tarvittaisiin työttömyysturvan osalta, etenkin työn vastaanottokuukauden ajalle.
Työttömän työllistyessä katkeaa työttömyysturva heti siitä huolimatta, että henkilön ensimmäinen palkka työstä on useimmiten maksussa vasta kuun lopussa. Tästä voi aiheutua kohtuuttomia vaikeuksia perheen elannolle. Tällöin työtön, etenkin pienimmällä työttömyysturvalla elävä, joutuu usein turvautumaan sosiaalitoimiston toimeentulotukeen. Monet kokevat tämän hankalaksi ja toimeentulotuen käsittelyaikojen seurauksena perheen minimi toimeentulo saattaa myös viipyä kohtuuttomasti. Jos perheessä on esimerkiksi useampi lapsi ja etenkin jos työpaikka sijaitsee kauempana tai/ja on palkkatasoltaan matala, voi tästä ensimmäisen kuukauden tilanteesta tulla hidaste tai este työn vastaanotolle. Työllistyvän aikuisen kun täytyy huolehtia itsensä lisäksi muun perheen elannosta, vaikka halua työelämään olisikin.
Työn vastaanotosta tulisi palkita ja siihen kannustaa. Tämän vuoksi olisi tärkeää turvata työn vastaanottokuukaudelle taloudellinen turva ja kannustin. Asumistuen bonusrahan kaltainen työlli-syysturvan bonusraha poistaisi olemassa olevaa ongelmaa ja toimisi kannustimena. Tällöin työttö-mälle maksettaisiin työn vastaanottokuukauden ajalta (1 kk) vielä työttömyysetuus, joka varmistaisi perheen toimeentulon siihen asti kunnes palkka olisi maksussa. Mikäli bonuksen vaikutuksesta työl-lisyys vauhdittuisi, maksaisi se itse itseään takaisin yhteiskunnalle. Samoin se vähentäisi toimeentulotuen käyttöä näiden kuukausien osalta.
Esitänkin, että työttömyysturvan bonusraha otetaan käyttöön helpottamaan työn vastaanotto-kuukauden toimeentuloa ja lisäämään kannustavuutta. Asia tulee valmistella yhteistyössä ammattiyhdistysliikkeen kanssa ja arvioida kustannusten jakautuminen ja kohtuullisuus eri tahojen välillä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin työttömyysturvan bonusrahan säätämiseksi.
Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2010
Satu Taiveaho /sd








