Tiedote 12.3.2010
Julkaisuvapaa: heti
Taiveaho tyrmistynyt Hämeen hätäkeskuksen siirrosta Turkuun
Kansanedustaja Satu Taiveaho on tyrmistynyt hätäkeskusten alasajosta ja Hämeen hätäkeskuksen siirrosta Turkuun.
- Edellisestä uudistuksesta on vasta muutamia vuosia ja toiminnot on saatu juuri pyörimään. Ei ole järkevää repiä jälleen auki järjestelmää.
- Uudistus vaarantaa kansalaisten turvallisuuden. Paikallistuntemusta ei synny valtavan kokoisilla alueilla. Myös virheiden mahdollisuus kasvaa. Kansalaisten turvallisuus tulisi olla uudistusten keskiössä, painottaa Taiveaho.
- Työntekijöille muutos on kohtuuton. Työntekijöiden siirtyminen pitkien matkojen taakse ei ole monellekaan realistinen vaihtoehto. Näin saatetaan menettää myös merkittävällä tavalla osaavaa työvoimaa uudistuksen yhteydessä. Muutoinkin kuormittuneita työntekijöitä jatkuvat muutokset rasittavat. Myös päivystäjien oikeusturva nousee keskiöön, jos virheiden mahdollisuudet kasvavat. On törkeää, että työntekijäjärjestöt on sivuutettu asiassa, toteaa Taiveaho.
- Nyt jää myös juuri valmistuneita ja varustettuja hätäkeskusten tiloja tyhjilleen. Tietojärjestelmän kehittäminen on myös edelleen kesken. Sen sijaan, että siirrellään palveluja paikkakunnalta toiselle tulisi vahvistaa moniammatillista osaamista ja yhteistyötä, uudistaa tietojärjestelmä nykyaikaiseksi ja toimivaksi, vahvistaa mm. paikallistuntemusta ja varmistaa nopea avun saanti, toteaa Taiveaho.
- Ihmisten on oikeus saada apua hädän hetkellä, korostaa Taiveaho.
Lisätietoja: Kansanedustaja Satu Taiveaho, p. 050-511 3084








